Porno on kyllä typerintä mitä länsimaissa on ikinä keksitty. Se on sitä että maksat siitä että katselet toisten ihmisten ähellystä, jos sitä saa ilmaiseksi niin se ei ole enää pornoa vaan jotain muuta, ellei tirkistelyä niin sitten peräti seksiä. Minä olen kyllä sitä mieltä, että ilotalot pitäisi tuoda takaisin ja porno poistaa kokonaan, tai ainakin luokitella perversioksi, sillä tuskin moni pornoa preferoi seksiin vaikkakin se ehkä tirkistelyä reilumpaa on.
Pornoa käsittelevät dokumentit ja uutisartikkelit ovat alaa romantisoivia ja usein kaupallisia ja siksi myös puolueellisia julkaisuja. Mitään vikaa ei kyllä sinänsä ole siinä jos joku päättää tehdä "dokumentin" omista seksitouhuistaan ja sitten tienaa rahaa niitä myymällä. Tämä ei välttämättä ole kuitenkaan kuin osa pornon todellisuudesta, sen alan nurjista puolista ei mainostavissa dokumenteissa ja uutisartikkeleissa tietenkään mainita mitään.
Pornoa usein puolustellaan ihmisen normaalin seksin kuvaukseksi, tai ainakin fantasioiden kuvaamiseksi. Asia on itse asiassa päin vastoin: porno ei ole seksiä muuta kuin ruudun sisäpuolella. Ruudun ulkopuolella on vain joku joka vetää käteen ehkä siksi että ei nyt satu olemaan toista henkilöä lähellä. Tuskin kukaan oikeasti masturbaatiota preferoi seksiin.
Pornon yksi sitkeimmistä argumenteista on myös uskontojen kritiikki. Porno ehkä joskus 1960-luvulla oli osa seksuaalista vallankumousta, jota "vain jotkut kristityt vastustivat" ja oli ihan liberaalia sallia se tiedostavana poliittisena kommenttina. Tämä argumentti elää vieläkin, mutta oikeastaan vain siksi että se nimenomaan tarvitsee sen tarpeeksi irrationaalisen vasta-argumentin: pornon puolestapuhujat leimaavat vastustajansa kristityiksi. Porno niin sanotusti elää vastavoimastaan ja sitä tuskin olisi olemassakaan ilman vastapainoansa.
On toki ihmisiä jotka vain naivat, ja he ovatkin otollisia pornotähdiksi, tai ainakin näyttelemään kyseisissä elokuvissa. Mikseivät menisi sitten töihin ilotaloihin?
Läheskään kaikki pornotähdet eivät ole tähtiä, rikkaita ja menestyviä. Jos teet pornoa et kelpaa enää mihinkään muuhun. Olet pelkkä elukka vaikka aiemmin olisit ollut mitä tahansa muuta. Porno ei kuvaa oikeaa elämää, ei oikeassakaan elämässä kaikki nai kaikkia, todellisessa elämässä on rajat sen mukaan että mitä en itse halua muiden tekevän itselleni en minäkään sitä halua sen vuoksi muille tehdä. Naiminen on kivaa ja ainoastaan typerys maksaa jollekin toiselle siitä sen tekemisestä.
Pornoa on olemassa vain siksi että siitä maksetaan. Älä maksa siitä tuottajalle, maksa suoraan prostituoidulle, ihan vain vihjeeksi.
Naurettavaa on vielä amerikkalaisten harrastama pornon glorifiointi. Pornotähtiä ylistetään kiimaisen himon vallassa vaikka heidän kulahtaneet naamansa ovat kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa. Se että näytellään rumia pumpattuja tissejä on jonkun mielestä rajua vain siksi, että joku on sitä ruvennut vastustamaan. No joo, voi se olla hassua mutta aika tyhmää se on silti, porno on vain aika kornia eikä se ole mikään "intellektuelli" argumentti.
tiistai 3. toukokuuta 2011
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Rasismilla päähän
90-luvusta lähtien olen kuullut rasismista enemmän kuin olen sitä itse nähnyt tai kokenut. Koska termi rasismi on jo lähestymässä blankoasemaa, niin on parasta hieman analysoida sitä.
Jos joku todella vihaa sinua ja haluaa sinun kuolevan, hän tahtoo todistaa että olet rasisti. Samankaltainen auktoriteetti rasismi-termin kanssa on myös homofobia, ja usein senkin käyttötarkoitukset ja kohteet ovat ihan samat. Jos joku haukkuu sinua rasistiksi, olen varma ettet ikinä enää ole ystävä tai kaveri haukkujasi kanssa. Voit aivan huoletta ignoroida kyseisen henkilön, sillä hän on manannut sinut henkipatoksi ja haluaa todella poistaa entiteettisi maailmankaikkeudesta.
Henkilö, joka ei ole rasisti on toki haukuttavansa yläpuolella. Niin se on, sillä yhteisellä konventiolla toinen maailmansota katsottiin historian tärkeimmäksi tapahtumaksi, uuden aikakauden ja lopun ajan alkukohdaksi, ja toisen maailmansodan syyksi liittoutuneet määrittelivät "rasismin". Siitä lähtien rasismilla on ollut Saatanan rooli länsimaisessa ajattelussa, ja toki sitten rasismin vastaisuus on sitä itseään finaalista hyvää, ilmankin että muuta hyvää ei ole määritelty, sitä Jumalaahan ei modernissa maailmassa suvaita.
Pikamääritelmänä rasismi on sitä että tunnustetaan mikä tahansa joukkoero ihmisryhmien välillä. Aiemmin rasismiksi riitti rotusyrjintä, mutta nyt kun metsästetään näennäistäkin rasismia ja ihmisen ajatuksen onkaloissa olevaa rasismia, niin oikeastaan mikä tahansa joukkotunnus on ihan tarpeeksi rasismia. Rasismi, oli sitä paljon tai vähän, on aina samaa ja samanarvoista rikosta samoin kuin kristityille "synti on aina synti". Rasismi on siis aivan yhtä helvetillinen käsite kuin synti - olet sitä siihen asti kun lausut uskontunnustuksen seitsemän kertaa seitsemänkymmentä seitsemän kertaa.
Mutta eihän kukaan voi olla rasisti, jos jopa syntyminen ihmiseksi, ja äidinkielen käyttäminen ovat ihan tarpeeksi rasismia. Näin se onkin, ainoa tila, jossa rasismia ei esiinny, on naivi borgimainen materialismi, jota esiintyy ainoastaan sosialismin teorioissa. Rasisminvastaisuus nimenomaan on myös sosialistisen yhteiskunnan esitaistelua, ja propaganda ilman muuta sopi Neuvostoliiton agendaan. Siitä on vain tullut yhtä järjetöntä ja käyttökelvotonta kuin kristittyjen synti-käsitteestäkin. Rasismi on se "synti", josta vain "uskoontulo" voi pelastaa.
Filosofisesti siis, kaikki ovat rasisteja, mutta käytännössä ei. Rasismin "vastustajat" käyttävät samaa metodia kuin kristitytkin synninpesussaan, kohde on "enemmän rasisti" kuin haukkujansa. Jos käräytät toisen rasismista, et silloin itse ole rasisti! Näin se toimii: etsi "syntinen" ja hauku hänet, silloin vapaudut itse synneistäsi ja saat pelastuksen tuomitsemalla muut - Tämä ei tosin ole suositus, sillä kuten alussa totesin, vain todella mulkku kuvittelee pelastavansa itsensä tuomitsemalla muut. Mikrorasismin baittaaminen on täysin turhaa touhua, oikea rasismi on lakien rikkomista mutta ei erotu muusta mielivaltaisesta syrjinnästä millään tavalla. Äidinkielen käyttäminen on rasismia, mutta sen pitäminen rikoksena on itse rikos ihmisyyttä vastaan.
Jos joku todella vihaa sinua ja haluaa sinun kuolevan, hän tahtoo todistaa että olet rasisti. Samankaltainen auktoriteetti rasismi-termin kanssa on myös homofobia, ja usein senkin käyttötarkoitukset ja kohteet ovat ihan samat. Jos joku haukkuu sinua rasistiksi, olen varma ettet ikinä enää ole ystävä tai kaveri haukkujasi kanssa. Voit aivan huoletta ignoroida kyseisen henkilön, sillä hän on manannut sinut henkipatoksi ja haluaa todella poistaa entiteettisi maailmankaikkeudesta.
Henkilö, joka ei ole rasisti on toki haukuttavansa yläpuolella. Niin se on, sillä yhteisellä konventiolla toinen maailmansota katsottiin historian tärkeimmäksi tapahtumaksi, uuden aikakauden ja lopun ajan alkukohdaksi, ja toisen maailmansodan syyksi liittoutuneet määrittelivät "rasismin". Siitä lähtien rasismilla on ollut Saatanan rooli länsimaisessa ajattelussa, ja toki sitten rasismin vastaisuus on sitä itseään finaalista hyvää, ilmankin että muuta hyvää ei ole määritelty, sitä Jumalaahan ei modernissa maailmassa suvaita.
Pikamääritelmänä rasismi on sitä että tunnustetaan mikä tahansa joukkoero ihmisryhmien välillä. Aiemmin rasismiksi riitti rotusyrjintä, mutta nyt kun metsästetään näennäistäkin rasismia ja ihmisen ajatuksen onkaloissa olevaa rasismia, niin oikeastaan mikä tahansa joukkotunnus on ihan tarpeeksi rasismia. Rasismi, oli sitä paljon tai vähän, on aina samaa ja samanarvoista rikosta samoin kuin kristityille "synti on aina synti". Rasismi on siis aivan yhtä helvetillinen käsite kuin synti - olet sitä siihen asti kun lausut uskontunnustuksen seitsemän kertaa seitsemänkymmentä seitsemän kertaa.
Mutta eihän kukaan voi olla rasisti, jos jopa syntyminen ihmiseksi, ja äidinkielen käyttäminen ovat ihan tarpeeksi rasismia. Näin se onkin, ainoa tila, jossa rasismia ei esiinny, on naivi borgimainen materialismi, jota esiintyy ainoastaan sosialismin teorioissa. Rasisminvastaisuus nimenomaan on myös sosialistisen yhteiskunnan esitaistelua, ja propaganda ilman muuta sopi Neuvostoliiton agendaan. Siitä on vain tullut yhtä järjetöntä ja käyttökelvotonta kuin kristittyjen synti-käsitteestäkin. Rasismi on se "synti", josta vain "uskoontulo" voi pelastaa.
Filosofisesti siis, kaikki ovat rasisteja, mutta käytännössä ei. Rasismin "vastustajat" käyttävät samaa metodia kuin kristitytkin synninpesussaan, kohde on "enemmän rasisti" kuin haukkujansa. Jos käräytät toisen rasismista, et silloin itse ole rasisti! Näin se toimii: etsi "syntinen" ja hauku hänet, silloin vapaudut itse synneistäsi ja saat pelastuksen tuomitsemalla muut - Tämä ei tosin ole suositus, sillä kuten alussa totesin, vain todella mulkku kuvittelee pelastavansa itsensä tuomitsemalla muut. Mikrorasismin baittaaminen on täysin turhaa touhua, oikea rasismi on lakien rikkomista mutta ei erotu muusta mielivaltaisesta syrjinnästä millään tavalla. Äidinkielen käyttäminen on rasismia, mutta sen pitäminen rikoksena on itse rikos ihmisyyttä vastaan.
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Suomalaisen miehen Holocaust
Loppukesästä Helsingin rautatieasemalla katselin maassa mönkivää mehiläistä, kuhnuria, jonka elämäntehtävä oli tullut täyteen. Mehiläistä ei enää tarvittu, se sai painua vaikka hevon vittuun, ja jos se olisi pystynyt riistämään hengen itseltään niin olisi varmaan vienytkin. Luonto on julma.
Konstan Pylkkerö sanoo että tässä maailmassa ihmisellä on kusiaisen valtuudet, ja vaikka onkin kaikenlaisia ihmisoikeuksien julistuksia sun muita vaahtoajia, niin silti niitä kusiaisiakin aina löytyy. Muistuupa mieleen myös eräs Tommi Tabermannin lausuma, että todellinen yhteiskunnan vainon kohde Suomessa on suomalainen keski-ikäinen mies, sillä hänen oletetaan omistavan maailma ja koska hänellä ei ole mitään vähemmistöstatusta, niin hän ei voi nostaa meteliä minkään ihmisoikeusjärjestön turvin. Eikä oikein YK:nkaan ihmisoikeusjulistusten, sillä niiden käytön ovat ihmisoikeusjärjestöt käytännössä monopolisoineet.
Suomessa raiskataan vuosittain 300,000 naista Amnestyn virallisen ja objektiiviseksi auktoroidun julistuksen mukaan. Koska Amnesty on monopolisoinut ihmisoikeudet ja pitää totuuksiaan puolueettomina tieteelliseen tutkimukseen perustuvina aukottomina tietoina, niin tämän tiedon kritisoiminen on sitten viime kädessä ihmisoikeuksien vastaista, ja kritisoijat saadaan leimattua redneck-natseiksi ja oman kärsimyksensä täydellisiksi itseaiheuttajiksi. Näin sanoo Mooses.
300,000 naista siis kaadetaan sänkyyn ja sinne pakotettuina nämä kirkuen joutuvat Turhapurojensa ja Jukolan Jussiensa viattomiksi mielihalun uhreiksi, useat vielä monta kertaa vuodessa. Kyllä suomalainen mies on paha jo rodultaan, riistettäköön häneltä suomalaisen miehen ylpeys sillä hänelle ei minkäänlaista ylpeyttä tule kuulua, hävitetään hänet tai tehdään hänestä ainakin sössöttävä puudeli. Suomalainen mies tunnustakoon oman pahuutensa, tai olkoon ikuisesti vainottu kuten Jerusalemin suutari. Mutta hetkinen..!
Objektiivisuus ei ole sitä että joku voisi itsensä siihen täysin valjastaa. Objektiivisuus syntyy vasta sitten kuin useampi tutkimus käydään skrutinoimalla läpi, ja vasta sitten kun näiden yhteinen mielipide alkaa hahmottaa jonkinlaista objektiivista näkemystä voimme puhua jonkinmoisesta objektiivisuudesta, sen silti välttämättä olematta sitä täydellisesti. Naisten kokeman väkivallan ja "väkivallan" kartoittavassa tutkimuksessa oli raiskaukseen rinnastettu miehen sarkastiset kommentit tai mököttämiset, ja tutkimustulos yksinomaan perustuu haastatteluihin, ei mihinkään rikospaikkatutkimuksiin. Noh, tähän todetaan että suurin osa raiskauksista ei tule ilmi, mutta Suomessa on kyllä valitettavasti käytössä sellainen periaate että ihminen on niin kauan syytön kunnes hänet todistetaan syylliseksi. Jossain Neukkulandiassa asia toki oli juuri niin päin kuin monet haluavat, että "syyllinen niin kauan kuin todistetaan syyttömäksi", jos ikänä.
Jaa että Suomessa raiskataan (ping)? Tekijäkin on silloin suomalainen (pong), ja tämä on se totuus mitä nuo verenhimoiset 'hyväntekijät' tahtovat. Entä jos tekijä ei olekaan aina suomalainen? Eikös Suomessa vihitä paljon myös ulkomaalaisia? Toki toki, mutta raiskauksethan tapahtuvat toki pelkästään niissä talouksissa joita tuo iljettävä suomalaismies hallitsee Suomi-konepistooli kaulahihnassa, perkele suussaan, leijonapaita päällään, Uuno-kokoelma dvd-hyllyllään.
Entäs se reppana, jolla ei ole työtä eikä naista? Niitäkin kun Suomessa on melkoisesti ja määrä kasvaa - noh, nämä ovat juuri niitä raiskaajia, sillä eihän Amnesty raiskauksista syytäkään niiden tekijöitä, vaan nimenomaan rotua ja sukupuolta. Tämä on niin ovelaa: kaikki ihq:t ovat niitä ketkä eivät raiskaa, vaan justiin ne keistä ei edes tykätä saadaan rotusyyllistämällä keräämään kaiken paskan itselleen. Hahhah!
Mutta raiskataanhan sitä muuallakin Venäjällä, ja Esp... TURPA KIINNI suomalaispaska, on tekopyhää tuomita muita niin ettei ensin huomioida omia rikoksia. Mutta kun syyte ja rangaistus ovat ikuisia niin ei siinä ole muuta pakokeinoa kuin hirttoköysi, hukuttautuminen, sun muu kamala.
Heti kun vain kusi on todettu nousseen tarpeeksi korkealle lähtee täältä syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Siinä tulessa palakoot nämä verenhimoiset 'hyväntekijät', jotka suomalaismiestä yrittivät hävittämällä hävittää.
Konstan Pylkkerö sanoo että tässä maailmassa ihmisellä on kusiaisen valtuudet, ja vaikka onkin kaikenlaisia ihmisoikeuksien julistuksia sun muita vaahtoajia, niin silti niitä kusiaisiakin aina löytyy. Muistuupa mieleen myös eräs Tommi Tabermannin lausuma, että todellinen yhteiskunnan vainon kohde Suomessa on suomalainen keski-ikäinen mies, sillä hänen oletetaan omistavan maailma ja koska hänellä ei ole mitään vähemmistöstatusta, niin hän ei voi nostaa meteliä minkään ihmisoikeusjärjestön turvin. Eikä oikein YK:nkaan ihmisoikeusjulistusten, sillä niiden käytön ovat ihmisoikeusjärjestöt käytännössä monopolisoineet.
Suomessa raiskataan vuosittain 300,000 naista Amnestyn virallisen ja objektiiviseksi auktoroidun julistuksen mukaan. Koska Amnesty on monopolisoinut ihmisoikeudet ja pitää totuuksiaan puolueettomina tieteelliseen tutkimukseen perustuvina aukottomina tietoina, niin tämän tiedon kritisoiminen on sitten viime kädessä ihmisoikeuksien vastaista, ja kritisoijat saadaan leimattua redneck-natseiksi ja oman kärsimyksensä täydellisiksi itseaiheuttajiksi. Näin sanoo Mooses.
300,000 naista siis kaadetaan sänkyyn ja sinne pakotettuina nämä kirkuen joutuvat Turhapurojensa ja Jukolan Jussiensa viattomiksi mielihalun uhreiksi, useat vielä monta kertaa vuodessa. Kyllä suomalainen mies on paha jo rodultaan, riistettäköön häneltä suomalaisen miehen ylpeys sillä hänelle ei minkäänlaista ylpeyttä tule kuulua, hävitetään hänet tai tehdään hänestä ainakin sössöttävä puudeli. Suomalainen mies tunnustakoon oman pahuutensa, tai olkoon ikuisesti vainottu kuten Jerusalemin suutari. Mutta hetkinen..!
Objektiivisuus ei ole sitä että joku voisi itsensä siihen täysin valjastaa. Objektiivisuus syntyy vasta sitten kuin useampi tutkimus käydään skrutinoimalla läpi, ja vasta sitten kun näiden yhteinen mielipide alkaa hahmottaa jonkinlaista objektiivista näkemystä voimme puhua jonkinmoisesta objektiivisuudesta, sen silti välttämättä olematta sitä täydellisesti. Naisten kokeman väkivallan ja "väkivallan" kartoittavassa tutkimuksessa oli raiskaukseen rinnastettu miehen sarkastiset kommentit tai mököttämiset, ja tutkimustulos yksinomaan perustuu haastatteluihin, ei mihinkään rikospaikkatutkimuksiin. Noh, tähän todetaan että suurin osa raiskauksista ei tule ilmi, mutta Suomessa on kyllä valitettavasti käytössä sellainen periaate että ihminen on niin kauan syytön kunnes hänet todistetaan syylliseksi. Jossain Neukkulandiassa asia toki oli juuri niin päin kuin monet haluavat, että "syyllinen niin kauan kuin todistetaan syyttömäksi", jos ikänä.
Jaa että Suomessa raiskataan (ping)? Tekijäkin on silloin suomalainen (pong), ja tämä on se totuus mitä nuo verenhimoiset 'hyväntekijät' tahtovat. Entä jos tekijä ei olekaan aina suomalainen? Eikös Suomessa vihitä paljon myös ulkomaalaisia? Toki toki, mutta raiskauksethan tapahtuvat toki pelkästään niissä talouksissa joita tuo iljettävä suomalaismies hallitsee Suomi-konepistooli kaulahihnassa, perkele suussaan, leijonapaita päällään, Uuno-kokoelma dvd-hyllyllään.
Entäs se reppana, jolla ei ole työtä eikä naista? Niitäkin kun Suomessa on melkoisesti ja määrä kasvaa - noh, nämä ovat juuri niitä raiskaajia, sillä eihän Amnesty raiskauksista syytäkään niiden tekijöitä, vaan nimenomaan rotua ja sukupuolta. Tämä on niin ovelaa: kaikki ihq:t ovat niitä ketkä eivät raiskaa, vaan justiin ne keistä ei edes tykätä saadaan rotusyyllistämällä keräämään kaiken paskan itselleen. Hahhah!
Mutta raiskataanhan sitä muuallakin Venäjällä, ja Esp... TURPA KIINNI suomalaispaska, on tekopyhää tuomita muita niin ettei ensin huomioida omia rikoksia. Mutta kun syyte ja rangaistus ovat ikuisia niin ei siinä ole muuta pakokeinoa kuin hirttoköysi, hukuttautuminen, sun muu kamala.
Heti kun vain kusi on todettu nousseen tarpeeksi korkealle lähtee täältä syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Siinä tulessa palakoot nämä verenhimoiset 'hyväntekijät', jotka suomalaismiestä yrittivät hävittämällä hävittää.
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Zeitgeist - uusi totalitarismiliike?
Totalitarismissa sinä et ole vapaa, joku muu omistaa sinut ja määrää elämäsi. Totalitarismissa valtio, tai miksi sitä kulloinkin kutsutaan, määrittelee arvosi ja kuppaa sinusta itselleen sen mitä osaat. Totalitarismissa sinä et omista oman työsi panosta, vaikkakin saatat omistaa jonkun toisen työn, mutta teet joka tapauksessa työtä pakolla ja pakotettuna.
"Jokaiselle tarpeen mukaan ja jokaiselta kykyjensä mukaan" on pahin epäinhimillinen yhteiskuntateoria, jota kukaan on joutunut kestämään. Tämän todistavat ne, ketkä ovat totalitaristisessa valtiossa eläneet. Ihmiset ovat kohtalaisen tyytyväisiä kaikissa muissa hallitusmuodoissa mutta ainoa, josta et saa muuttaa ulos, on totalitarismi. Jos tahdot muuta kuin totalitarismia, sinulle suoritetaan aivopesu; jos rikot sääntöjä ja haluat pitää joko kättesi tai aivojesi työn hedelmän itselläsi, sinut viedään vankileirille; jos yrität paeta totalitaristisesta valtiosta, sinut ammutaan.
Totalitarismi on vakava asia, vitsin kertojat viedään vankilaan. Tätä on taas liikkeellä, Zeitgeist-liikkeen muodossa.
"Mitä tahansa kunhan vain on rikkailta poissa!" - ihminen haluaa joko vapautta, tai sitten hän haluaa riistää sen pois muilta ihmisiltä - tässä on kaikki maailman psykologia tiivistettynä (anteeksi, kuulostan ihan Jeesukselta). Jos ainoa keino saada vapautta on jakaa ihmisille vessapaperinpalasia, tuottaa se tekijöilleen tyydytystä onnellisuuden tunteen muodossa, kuten kommunistisessa Puolassa tehtiin. Tekemällä täysin harmittomia epärationaalisia tekoja, ärsytät suunnattomasti niitä ketkä yrittävät rationalisoida kaiken. Vessapaperin jakaminen on sen luokan raskasta pottuilua kommunisteille että näiden päät hajoavat. Ja kun Zeitgeist-liike johtaa omaa "rationaalista"-agendaansa, aion ainakin minä ryhtyä silloin jakamaan vessapaperia ihmisille.
Liike on siis olemassa, vain johtaja puuttuu, mutta maailmanhistoriaa seuranneena luulen että sellainenkin on tulossa. Kaikki linkolalaiset ekofasistit, vanhat kommunistit, anarkistit, ja yleensä kaikki perus-misantroopit ottavat Zeitgeistin omakseen. "Olkoon vaikka paskaa kunhan saadaan vastavoima kapitalismille" - nämä sanovat. Jos elettäisiin 1910-lukua niin nämä ekoanarkistifasistit olisivat olleet Leninin kannattajia - se on se sama kusi ihmisessä edelleen, vain uudessa muodossa.
Zeitgeist-liikkeelle tunnusomaisia argumenttejä on se, että kaikki heitä vastustavat ovat aina maailmaneliitin rahoittamia ja palkkaamia kätyreitä. Jaahas, minä en saa tästä penniäkään vaikka rahaa tarvitsisin mutta sitä saa viime kädessä sossusta. Zeitgeist-liike uskottelee että heidän Uudessa Maailmanjärjestyksessä rahaa ei tarvittaisi, vaan perusturva tulisi muutenkin kustannetuksi "jokaiselle tarpeen mukaan" -periaatteen mukaisesti. Mutta pyh, minä hyväksyn täysin sen että jollain muulla on enemmän rahaa kuin minulla, raha ei tee ainakaan minua onnelliseksi mutta hyväksyn sen vaihdon välineenä kaikkine epäkohtineenkin, koska minä haluan olla VAPAA. Mieluummin olisin kulkuri kuin kommunistivaltion asukas, sillä tämän kertoi jo Aisopos tarinassaan kaupunkilaiskoirasta ja maalaiskoirasta. Köyhyydestäni huolimatta minä en marksilaisia (jonka raatokärpäsiä zeitgeistilaisetkin ovat) äänestä, vapaus on ainoani, ja sitä en anna pois. Lällällää.
"Jokaiselle tarpeen mukaan ja jokaiselta kykyjensä mukaan" on pahin epäinhimillinen yhteiskuntateoria, jota kukaan on joutunut kestämään. Tämän todistavat ne, ketkä ovat totalitaristisessa valtiossa eläneet. Ihmiset ovat kohtalaisen tyytyväisiä kaikissa muissa hallitusmuodoissa mutta ainoa, josta et saa muuttaa ulos, on totalitarismi. Jos tahdot muuta kuin totalitarismia, sinulle suoritetaan aivopesu; jos rikot sääntöjä ja haluat pitää joko kättesi tai aivojesi työn hedelmän itselläsi, sinut viedään vankileirille; jos yrität paeta totalitaristisesta valtiosta, sinut ammutaan.
Totalitarismi on vakava asia, vitsin kertojat viedään vankilaan. Tätä on taas liikkeellä, Zeitgeist-liikkeen muodossa.
"Mitä tahansa kunhan vain on rikkailta poissa!" - ihminen haluaa joko vapautta, tai sitten hän haluaa riistää sen pois muilta ihmisiltä - tässä on kaikki maailman psykologia tiivistettynä (anteeksi, kuulostan ihan Jeesukselta). Jos ainoa keino saada vapautta on jakaa ihmisille vessapaperinpalasia, tuottaa se tekijöilleen tyydytystä onnellisuuden tunteen muodossa, kuten kommunistisessa Puolassa tehtiin. Tekemällä täysin harmittomia epärationaalisia tekoja, ärsytät suunnattomasti niitä ketkä yrittävät rationalisoida kaiken. Vessapaperin jakaminen on sen luokan raskasta pottuilua kommunisteille että näiden päät hajoavat. Ja kun Zeitgeist-liike johtaa omaa "rationaalista"-agendaansa, aion ainakin minä ryhtyä silloin jakamaan vessapaperia ihmisille.
Liike on siis olemassa, vain johtaja puuttuu, mutta maailmanhistoriaa seuranneena luulen että sellainenkin on tulossa. Kaikki linkolalaiset ekofasistit, vanhat kommunistit, anarkistit, ja yleensä kaikki perus-misantroopit ottavat Zeitgeistin omakseen. "Olkoon vaikka paskaa kunhan saadaan vastavoima kapitalismille" - nämä sanovat. Jos elettäisiin 1910-lukua niin nämä ekoanarkistifasistit olisivat olleet Leninin kannattajia - se on se sama kusi ihmisessä edelleen, vain uudessa muodossa.
Zeitgeist-liikkeelle tunnusomaisia argumenttejä on se, että kaikki heitä vastustavat ovat aina maailmaneliitin rahoittamia ja palkkaamia kätyreitä. Jaahas, minä en saa tästä penniäkään vaikka rahaa tarvitsisin mutta sitä saa viime kädessä sossusta. Zeitgeist-liike uskottelee että heidän Uudessa Maailmanjärjestyksessä rahaa ei tarvittaisi, vaan perusturva tulisi muutenkin kustannetuksi "jokaiselle tarpeen mukaan" -periaatteen mukaisesti. Mutta pyh, minä hyväksyn täysin sen että jollain muulla on enemmän rahaa kuin minulla, raha ei tee ainakaan minua onnelliseksi mutta hyväksyn sen vaihdon välineenä kaikkine epäkohtineenkin, koska minä haluan olla VAPAA. Mieluummin olisin kulkuri kuin kommunistivaltion asukas, sillä tämän kertoi jo Aisopos tarinassaan kaupunkilaiskoirasta ja maalaiskoirasta. Köyhyydestäni huolimatta minä en marksilaisia (jonka raatokärpäsiä zeitgeistilaisetkin ovat) äänestä, vapaus on ainoani, ja sitä en anna pois. Lällällää.
perjantai 25. helmikuuta 2011
Finland and the Siege of Leningrad
Nope, Finland did not set a siege against Leningrad, and I am generally pretty suspicious about people who later have wanted to change the history to look like Finns had actually participated in the siege. The whole thing is pretty much a new invention. I need to write this in English because of the public and for the easier reference possibility too.
At youtube, there is a channel called pronssisoturi, which mostly consists of videos of some recent activity of Johan Bäckman and those neo-Stalinist people, who hardly ever are taken seriously, deservedly too. Among the videos there was a now removed video of a MTV3 newsreport showing the nashi-youth decorating the grave of Marshall Mannerheim with flowers to glorify the fact that Mannerheim had not attacked Leningrad during the Second World War. And it is no wonder that the video was taken away right after I had commented it with something like "it is great that the Russians with their gesture want to overthrow the myth only the goofiest non-historians have wanted to maintain".
Yes, Marshall Mannerheim had declared, that if Finland will ever attack Leningrad, he will not be conducting such an operation. Mannerheim had wanted to liberate the city of Peter the Great during the Russian Civil War, but that time there was no chance to start the offensive since the White forces were too weak. History also shows that Mannerheim did stand behind his words. So did his army.
The people who want that Finland had participated in the siege of Leningrad include Field Marshall Jodl, Russian historian Nikolai Baryshnikov, and few Finnish authors like Paavo Rintala. Jodl was said "no", which worsened the relations with wartime Finland and Germany; Baryshnikov has argued that it was only a convention not to talk about it during the Cold War years because the Finno-Soviet relations had to remain calm; and about these left-nutty authors there is hardly other thing to say that they have no any weight on words as historians and they can be just ignored. Baryshnikov's argument is inconsequential too with all the Russian post war demands and the general arrogance they showed, or was it only that the big bad wolf was so afraid of the porkies that it had to bow down?
The two Soviet Winter Wars
The usual Soviet excuse for the war of 1939-40 was that "Soviet Union needed terrain to defend against the upcoming German attack". This was however not the original title of the show, for originally the Soviet Union had started the war to "liberate the Finnish worker from the yoke of the White Bandit". This upcoming German enemy had agreed it, that Finland should be occupied by the Soviet Union, because the Finnish defense forces were estimated to be too weak to repel the Soviet onslaugh. The secret protocols of the Molotov-Ribbentrop Pact are no secret history any longer: Finnish destiny was determined to be exactly the same as those of the Baltic states. This was the first of the two Soviet Winter Wars.
We can say that the first Winter War was lost by the Soviets, because of the Finnish resiliency. The Finnish worker had determined to fight with the White Bandit. In a recently discovered Wikileaks document Putin is explaining Halonen that the Winter War was a mistake by Stalin. Defense of Leningrad was hardly behind the whole event. Also, to defend Leningrad you have had to conquer the whole Finland, not just the few border hamlets. Soviets made Peace with the Finns because Finns had started to receive support from all over the world, and Stalin did not want to get in trouble with likes Britain, France, Italy, Hungary, the United States. Soviets however won the second Winter War, but only partially: Finns agreed to cede Viipuri but managed to hold it out too against the Soviet offensive.
A word about Axis and Allies: when the world was about to be set up on fire, the alliances at start were quite different to those of the alliances in the end. Britain and France were allies, and with France there was a defensive agreement with Poland, Czecholovakia (out), and the Benelux countries. Other allies were Germany and the Soviet Union who were against everybody else. Everybody else was completely neutral, and mostly because everyone disliked both Communism and Nazism.
The Nazi Germany had not supported Finland during the Winter War in any way: and why it should have? It was only the result of the Winter War that lead Hitler to re-estimate its potential allies and enemies. Finns were non-Aryans, and save for the Swedish speaking Finns, allegedly 'mongoloid', and that means not above Russians in general.
About the time when the Operation Barbarossa began, Finns found themselves at war with the Soviet Union. There was no need for the declaration of war, because the Soviets had bombed Finnish cities first. Soviets had already been attacked by German aircraft, which they believed were using bases in Finland, and this was not untrue. Regardless of this, the provocation goes back to the Soviets, who had many times violated the Peace agreement they had written with Finns in 1940. We might also examine the Finno-Soviet borderlines of 1940 more closely.
Soviet Union was planning to attack Finland again when a proper occasion would arise. Therefore the naval and army base at Hanko was equipped with offensive units, like an armoured train, plus an airbase with aircraft, and more than a division of well-trained troops. Finns responded with building the Harparskog-defensive line against the fortress of Hanko. When the Peace agreement was written in 1944, the Soviets didn't want Hanko any longer because the weakness of the place had been revealed, and therefore they wanted Porkkala. This base was not a long way from Helsinki, their ultimate target. Elsewhere, if Germans had defeated the Royal Airforce in 1940 and started the Operation Sea Lion against the Britain, Soviets had had an excellent chance to attack westwards.
Soviets needed terrain to defend against... fairly speaking Finns needed too! Therefore in 1941 Finns advanced into Syväri, and Povenets to gain hold at the Maaselkä-isthmus. Advance into Povenets caused a declaration of war from Great Britain against Finland, which however lead to no any combat to occur between Finns and Brits. Finns stopped their offense in order not to annoy the Western Allies, who were at the time providing supplies for the Soviet Union, and the most important depot was located at Sorokka, within a reach of Finnish hands. It was also entirely because of the Western relations why Finns never continued the attack at Maaselkä.
Finnish operations against Leningrad
- Finns stopped their advance at the Karelian isthmus too, at the lots they had already been in 1939, advancing no further, except for silencing the two fortresses to the east when 'straightening' the defensive line. This action however couldn't have added to the overall threat against Leningrad. Finns, in fact, still remained quite far away from the city. The Karelian isthmus in 1941 contained no German troops or equipment. Also there are no records of Finns issuing an artillery bombardment or air attack towards the city. For what reason too, if I may ask? Mannerheim had declared that he would not attack Leningrad, he had also strictly decreed that the airforce may not select Leningrad or Kronshtad as their targets.
- At Syväri, the German 163rd Infantry Division had taken part in the Finnish offensive. The division didn't generally perform well, but it took part on an attack towards Tihvinä, across the Syväri river, but the German division couldn't hold it against Soviet counterattack and the German troops were drawn back. Finns didn't care what these Germans do.
- Finns captured the power station at Syväri too, cutting off most of the electricity at Leningrad. This still needs not to be an action directed against Leningrad primarily, because the operation still keeps in accordance with the plan to reach for the more easily defensible terrain.
- Finns let a German/Italian flotilla to use their bases at Ladoga in an attack towards Soviet base at the Lake. Soviets were equally using their base against Finnish bases. In a war you may shoot back, and you don't mind if someone is doing that for you.
- Finns captured Suursaari Island, thus blocking the Baltic Navy from operating at the Gulf of Finland. Finns had controlled Suursaari before the war, and also had controlled Tytärsaari, Seiskari and Lavansaari. Suursaari had been used as a Soviet base in an attack against Kotka during the Winter War. The operation against Suursaari had a defensive purpose as well. And what generally not to do to block out the enemy navy?
- Finns bombed the airfields around Leningrad during the spring of 1944, and that was because the airfields had been used by Soviet bombers who had bombed Helsinki.
And this is how the recorded history shows it: call this a siege then remind yourself what the Soviets had had against the Finns, if not a genocide or deportation, then at least an imposement of a Soviet rule to the land. Fighting against Soviets brought the least casualties for the Finns, and there exists not such a thing like a mandatory altruistic suicide. Soviets, under their rule of Stalin brought the calamity on themselves, and on Leningrad too. Didn't Stalin also prohibit the evacuation of the civilians from the city, thus adding to the tragedy? Finns anyway managed twice to evacuate the Karelians, had been worth trying for Stalin too. But no, I guess.
At youtube, there is a channel called pronssisoturi, which mostly consists of videos of some recent activity of Johan Bäckman and those neo-Stalinist people, who hardly ever are taken seriously, deservedly too. Among the videos there was a now removed video of a MTV3 newsreport showing the nashi-youth decorating the grave of Marshall Mannerheim with flowers to glorify the fact that Mannerheim had not attacked Leningrad during the Second World War. And it is no wonder that the video was taken away right after I had commented it with something like "it is great that the Russians with their gesture want to overthrow the myth only the goofiest non-historians have wanted to maintain".
Yes, Marshall Mannerheim had declared, that if Finland will ever attack Leningrad, he will not be conducting such an operation. Mannerheim had wanted to liberate the city of Peter the Great during the Russian Civil War, but that time there was no chance to start the offensive since the White forces were too weak. History also shows that Mannerheim did stand behind his words. So did his army.
The people who want that Finland had participated in the siege of Leningrad include Field Marshall Jodl, Russian historian Nikolai Baryshnikov, and few Finnish authors like Paavo Rintala. Jodl was said "no", which worsened the relations with wartime Finland and Germany; Baryshnikov has argued that it was only a convention not to talk about it during the Cold War years because the Finno-Soviet relations had to remain calm; and about these left-nutty authors there is hardly other thing to say that they have no any weight on words as historians and they can be just ignored. Baryshnikov's argument is inconsequential too with all the Russian post war demands and the general arrogance they showed, or was it only that the big bad wolf was so afraid of the porkies that it had to bow down?
The two Soviet Winter Wars
The usual Soviet excuse for the war of 1939-40 was that "Soviet Union needed terrain to defend against the upcoming German attack". This was however not the original title of the show, for originally the Soviet Union had started the war to "liberate the Finnish worker from the yoke of the White Bandit". This upcoming German enemy had agreed it, that Finland should be occupied by the Soviet Union, because the Finnish defense forces were estimated to be too weak to repel the Soviet onslaugh. The secret protocols of the Molotov-Ribbentrop Pact are no secret history any longer: Finnish destiny was determined to be exactly the same as those of the Baltic states. This was the first of the two Soviet Winter Wars.
We can say that the first Winter War was lost by the Soviets, because of the Finnish resiliency. The Finnish worker had determined to fight with the White Bandit. In a recently discovered Wikileaks document Putin is explaining Halonen that the Winter War was a mistake by Stalin. Defense of Leningrad was hardly behind the whole event. Also, to defend Leningrad you have had to conquer the whole Finland, not just the few border hamlets. Soviets made Peace with the Finns because Finns had started to receive support from all over the world, and Stalin did not want to get in trouble with likes Britain, France, Italy, Hungary, the United States. Soviets however won the second Winter War, but only partially: Finns agreed to cede Viipuri but managed to hold it out too against the Soviet offensive.
A word about Axis and Allies: when the world was about to be set up on fire, the alliances at start were quite different to those of the alliances in the end. Britain and France were allies, and with France there was a defensive agreement with Poland, Czecholovakia (out), and the Benelux countries. Other allies were Germany and the Soviet Union who were against everybody else. Everybody else was completely neutral, and mostly because everyone disliked both Communism and Nazism.
The Nazi Germany had not supported Finland during the Winter War in any way: and why it should have? It was only the result of the Winter War that lead Hitler to re-estimate its potential allies and enemies. Finns were non-Aryans, and save for the Swedish speaking Finns, allegedly 'mongoloid', and that means not above Russians in general.
About the time when the Operation Barbarossa began, Finns found themselves at war with the Soviet Union. There was no need for the declaration of war, because the Soviets had bombed Finnish cities first. Soviets had already been attacked by German aircraft, which they believed were using bases in Finland, and this was not untrue. Regardless of this, the provocation goes back to the Soviets, who had many times violated the Peace agreement they had written with Finns in 1940. We might also examine the Finno-Soviet borderlines of 1940 more closely.
Soviet Union was planning to attack Finland again when a proper occasion would arise. Therefore the naval and army base at Hanko was equipped with offensive units, like an armoured train, plus an airbase with aircraft, and more than a division of well-trained troops. Finns responded with building the Harparskog-defensive line against the fortress of Hanko. When the Peace agreement was written in 1944, the Soviets didn't want Hanko any longer because the weakness of the place had been revealed, and therefore they wanted Porkkala. This base was not a long way from Helsinki, their ultimate target. Elsewhere, if Germans had defeated the Royal Airforce in 1940 and started the Operation Sea Lion against the Britain, Soviets had had an excellent chance to attack westwards.
Soviets needed terrain to defend against... fairly speaking Finns needed too! Therefore in 1941 Finns advanced into Syväri, and Povenets to gain hold at the Maaselkä-isthmus. Advance into Povenets caused a declaration of war from Great Britain against Finland, which however lead to no any combat to occur between Finns and Brits. Finns stopped their offense in order not to annoy the Western Allies, who were at the time providing supplies for the Soviet Union, and the most important depot was located at Sorokka, within a reach of Finnish hands. It was also entirely because of the Western relations why Finns never continued the attack at Maaselkä.
Finnish operations against Leningrad
- Finns stopped their advance at the Karelian isthmus too, at the lots they had already been in 1939, advancing no further, except for silencing the two fortresses to the east when 'straightening' the defensive line. This action however couldn't have added to the overall threat against Leningrad. Finns, in fact, still remained quite far away from the city. The Karelian isthmus in 1941 contained no German troops or equipment. Also there are no records of Finns issuing an artillery bombardment or air attack towards the city. For what reason too, if I may ask? Mannerheim had declared that he would not attack Leningrad, he had also strictly decreed that the airforce may not select Leningrad or Kronshtad as their targets.
- At Syväri, the German 163rd Infantry Division had taken part in the Finnish offensive. The division didn't generally perform well, but it took part on an attack towards Tihvinä, across the Syväri river, but the German division couldn't hold it against Soviet counterattack and the German troops were drawn back. Finns didn't care what these Germans do.
- Finns captured the power station at Syväri too, cutting off most of the electricity at Leningrad. This still needs not to be an action directed against Leningrad primarily, because the operation still keeps in accordance with the plan to reach for the more easily defensible terrain.
- Finns let a German/Italian flotilla to use their bases at Ladoga in an attack towards Soviet base at the Lake. Soviets were equally using their base against Finnish bases. In a war you may shoot back, and you don't mind if someone is doing that for you.
- Finns captured Suursaari Island, thus blocking the Baltic Navy from operating at the Gulf of Finland. Finns had controlled Suursaari before the war, and also had controlled Tytärsaari, Seiskari and Lavansaari. Suursaari had been used as a Soviet base in an attack against Kotka during the Winter War. The operation against Suursaari had a defensive purpose as well. And what generally not to do to block out the enemy navy?
- Finns bombed the airfields around Leningrad during the spring of 1944, and that was because the airfields had been used by Soviet bombers who had bombed Helsinki.
And this is how the recorded history shows it: call this a siege then remind yourself what the Soviets had had against the Finns, if not a genocide or deportation, then at least an imposement of a Soviet rule to the land. Fighting against Soviets brought the least casualties for the Finns, and there exists not such a thing like a mandatory altruistic suicide. Soviets, under their rule of Stalin brought the calamity on themselves, and on Leningrad too. Didn't Stalin also prohibit the evacuation of the civilians from the city, thus adding to the tragedy? Finns anyway managed twice to evacuate the Karelians, had been worth trying for Stalin too. But no, I guess.
torstai 24. helmikuuta 2011
"Affu" - Kuplettilaulaja J. Alfred Tanner
En voi sille mitään että kuulun kuplettilaulaja J. Alfred Tannerin faneihin. Koska päätin kirjoittaa idolistani, niin aloitankin tarkastelemalla Tannerin nykytilaa, ja siitä voisinkin oikopäätä todeta että kovin kuolleelta vaikuttaa, tosin ymmärrettävästä syystä. Arvioisin Suomessa olevan jotakuinkin 30-40 henkilöä, jotka voisivat määritellä itsensä Tanner-faneiksi sanan painavimmassa merkityksessä. Ei tämä silti nyt niin huolestuttavaa ole, parempi vain Tannerille että hänellä on vain "hyviä" faneja, sillä fair-weather fanit ovat kenelle tahansa artistille enimmäkseen pelkkä riesa. Enkä minä mistään erikoisuudentavoittelusta ole Tannerfani, ei hän sopiva kohde ole sellaiseksi, parempi sellaiseen tarkoitukseen on aina joku moderni ei-kovin-kuuluisa ja vielä elossa oleva artisti. En viitsi sanoa että jazz.
Koska muualla olen jo kirjoittanut Tannerista, ja miksi en olisikaan, niin päätin silti kirjoittaa taas. Tällä kertaa kirjoitan kuitenkin takaperin, nykyhetkestä taaksepäin, ehkä siksi että en kirjoittaisi samalla tavalla liian montaa kertaa, taikka siksi että ennen en näin olekaan tehnyt. Viimeisin Tanneria koskeva merkittävä julkaisu on Mikko-Olavi Seppälän teos Hauska Poika (2009), josta facebookiin kirjoitin vapaamuotoisen arvostelun. Teos on kriittinen, ja tieteellisesti aihettaan lähestyvä, mikä tarkoittaa että teos on raskaslukuinen ja faktapitoinen. Kevyttä rupattelua se siis ei sisällä, mikä johtaa siihen että Tanner ei kovin hyvin popularisoidu Seppälän teosta lukemalla. Samalla myös tieteeseen kuuluvan lähdekritiikin takia paljon hilpeätä aineistoa jää avoimeksi taikka peräti käsittelemättä, joten se jäänee jonkun muun tehtäväksi. Seppälän teos painottaa lisäksi paljon musiikkitieteellistä lähestymistapaa, mikä johtaa myös siihen että Tanner vaikuttaa hyvin minimalistiselta kohteelta. Kulttuurihistoriallinen puoli teoksessa jäänee heikommaksi, mutta kaikesta tästä huolimatta Seppälän teos on paras Tanner-teos, mitä koskaan on julkaistu.
Tannerin tuotantoa ei ole julkaistu CD-muodossa kuin hyvin vähän. "Kulkurin valssi" esiintyy suomalaista äänilevyä juhlistavalla 100-vuotiskokoelmalla, joka muutoin oli niin tylsä etten jaksanut edes kirjastosta lainata sitä ulos. Tämän lisäksi on vielä joitain muitakin kokoelmia, mutta mitään sinänsä asiaankuuluvaa boksia ei ole saatavissa, säilyneet laulut mahtuisivat kyllä ilmeisesti kolmelle CD:lle. Tannerin kappaleita on kyllä kuunneltavissa esimerkiksi Ylen sivuilla ja Doria-tietokannassa, mutta fyysesti kappaleita ei pääsääntöisesti saa ulos muuta kuin alkuperäisinä savikiekkoina, joista joutunee pulittamaan vähintään tuollaiset 30 euroa kappaleelta. Kappaleiden masterointikin on aikalailla koelentäjäpuuhaa, youtubessa on joitain viritelmiä, jotka lähinnä todistavat että Tanneria ei paljoa voi parannella. Savikiekkojen äänivolyymitkin ovat yleensä hyvin epätasaisia, niin että samalle levylle siirrettäessä toinen laulu kuuluu jumalattoman kovaa, toinen hiirenhiljaa, kolmas peittyy Sakeus Juuri-Ojan pianosäestyksen alle, ja neljännellä pitää savikiekko itse niin kovaa meteliä että kunnolla ei kuulu Affu eikä Sakeus. Mutta muutoin Youtube-Affulla on kyllä ilahduttavan paljon katselukertojakin.
Tannerin musiikkia ei nykyaikana paljoakaan kuule ainakaan uutuuslevytyksinä. Se ala millä Tannerilla edelleen on jonkinlainen elävä edustus on teatterimaailma, ja tällöinkin Tanneria lauletaan irrallisina numeroina esimerkiksi maalaisromantiikkaa käsitelevinä lauluina, kuten kerran kun laulu "Tytön huivi" esitettiin eräässä kesäteatteriesityksessä, jota olin katsomassa. Kun haetaan viimeisintä coverin esittäjää niin mieleeni ei tule muuta kuin joku Heikki Kinnusen suorastaan vastenmielisen pellemäinen tulkinta muutenkin inhoamastani laulusta "Mamman lellipoika", ja tämä oli joskus 80-luvulla. Myös Vesa-Matti Loiri on esittänyt kappaleen "Laulu on iloni ja työni", mutta tämä on ollut enemmän toisen käden lähteestä, rillumareistä, ammennettua.
Kuuluisin Tanner-tulkki koskaan on tietenkin Sakari Halonen, joka näytteli Affua elokuvissa Orpopojan valssi (1949) sekä Tytön huivi (1951). Halonen hakeutui elokuvan casting-tilaisuuteen ilman että olisi koskaan ollut kuullutkaan esittäjästä, mutta hän esittikin Tanneria sitten käytännössä loppuelämänsä ajan. Halonen oli tosin paljon parempi laulaja kuin Affu, ja hänen takiaan Tannerista muotoutui sellainen mitä tämä tuskin koskaan itse oli ollut. Elävän huumorin sijasta Tannerista tuli evergreenien mies: Halosen kauniit tulkinnat esimerkiksi lauluista "Orpopojan valssi" ja "Ma odotan sua" nousivat Tanner-hiteiksi, kun taas Affun itsensä käniseminä nuo laulut olivat olleet vivahteeltaan täysin toisenlaisia. Elokuva Tytön huivi kaiken lisäksi teki Tannerista elossa oleville perheenjäsenilleen täysin tunnistamattoman henkilön. Helsinkiläinen, maalaisista vitsaileva humoristi olikin nyt Suomifilmien naisia pussaileva kuuma ori, ja valitettavasti Tannerin muisto sellaiseksi jäikin. Tämä olisi lähes sama jos Simo Salmisesta tehtäisiin elokuva, jossa pääosaa esittäisi Mikko Leppilampi.
Halosen tulkinnat ovat kyllä pääsääntöisesti hyviä, toisinaan jopa mainioita, kuten laulu "Tavaritshin svobodaseikkailut", joka eräästä melko sietämättömästä syystä on saatavissa vain Valkoisen Suomen lauluja -kokoelmalta. (Tämä laulu nimittäin Tannerin omana aikana tulkittiin amerikansuomalaisten työläisaktivistien parissa neuvostovastaiseksi, mutta tästä myöhemmin). Myös Tapio Rautavaara oli mainio Tanner-tulkki, joka levytti eräät kappaleet jopa useaan kertaan. Itse olen kyllä harvoin kuullut kappaletta "Kulkurin valssi" Rautavaaran esittämänä, mutta mielestäni Tapsa on jopa parempi laulun esittäjänä kuin muutoin yltiöromanttinen Tauno Palo. Rautavaara ei pelkästään esittänyt näitä Tannerin sentimentalistia lauluja, vaan ohjelmistoon kuului myös hullunkurisempia lauluja kuten "Pilanlaskija" sekä "Vihellän vaan". Näiden lisäksi, Rautavaara pikalevytti Yleisradiolle Tanner-potpuria varten muun muassa kappaleet "Jannen hanuripolkka", "Kantarella ja Jimmy", "Niin Ameriikas" sekä yhdessä Reino Helismaan kanssa laulun "Yhteinen Susannamme", joka oli Tannerin mielenkiintoinen muunnelma amerikkalaisesta "Oh, Susanna" kansanlaulusta.
Suomessa koettiin vuonna 1947 jonkinlainen Tanner-buumi, koska olihan kulunut 20 vuotta laulajaikonin kuolemasta. Affun kootut laulut julkaistiin nuottikirjana, säilyneitä savikiekkoja ryhdyttiin urakalla etsimään, ja Suomen parhaat silloiset laulajat esittivät Tannerin kappaleita, jotka saivat nyt täysin uuden sovituksen ja viimeisen päälle sliipatun pimppauksen uudeksi kuosikseen. Kaikilla Tannerin alkuperäisillä levytetyillä lauluilla oli ollut vain hyvin yksinkertainen sovitus, ja tavallaan tämä kaikki tehostusten käyttö vääristi Affun omaa kulttuuriperintöä. Toisaalta "pimppaus" oli täysin perusteltua: Affun alkuperäislevytykset olivat suoraan sanottuna "demoja", jotka eivät vastanneet hänen oman elävän itsensä esitystä läheskään täydellisesti. Affun laulut uusissa kuoseissa olivat, ironista kyllä, kaikkein parhaita esityksiä hänen lauluistaan. Mikko-Olavi Seppälä lisäksi osaa kertoa että myös Siiri Angerkoski esitti tulkinnan kupletista "Haloska ja ne toiset muijat", mikä nyt pitäisi minun mielestäni olla vain imartelevaa jokaiselle Tannerfanille. Ja tänään kun pääsen tätä kirjoittamasta niin oitis otan yhteyttä Yleisradioon, että nämä laittaisivat kuunneltavaksi tuon Affu-potpurin sivuillaan, mikäli se on mahdollista.
Vielä 30- ja 40-luvuilla Affun perinne vaikutti suoraan ajan kuplettilaulajiin. Matti Jurva ja Einari Ketola olivat kenties itsekin nähneet Affun laulamassa, joten heidän tulkintansa olivat aika lailla suoraan kohteestaan peräsin. Toisaalta nämä perinteen jatkajat kuulostivat rasittavilta jäljittelijöiltä, ja samaa voisin sanoa Reino Helismaasta, joka kirjoitti suorastaan erehdyttävästi Tannerin musiikkia muistuttavia kappaleita kaiken maailman "pippelis-poppelis" ja "daigagaiga duu" -tyyppisin jankutuksin tahditettuina. Vaikka tarkoituksena ehkä olikin Tannerin arvostaminen, niin olisivat vain jättäneet nämä tekemättä, sillä heillä oli puolellaan liian hyvät tallennusvälineet, ja siitä syystä nykyaikana heidät muistetaan paremmin kuin Tanner itse. Kansansuosiossa, ja lavalla, olisi Tanner kylläkin kevyesti nokittanut nämä jäljittelijät, joiden samankaltaiset mutta epäoriginellit laulut suoraan sanottuna vain ärsyttävät.
Tanner oli originelli. Hänellä ei ollut tarkoitusta ryhtyä Suomen ensimmäiseksi megatähdeksi, vaan hän alun perin tahtoi rakennusinsinööriksi. Rakennusalalla hän kuitenkin epäonnistui, joten hän joutui etsimään taitojensa näyttämiselle toisen tien: siksi hän purki kaiken pelleyteen. Hän laulaa luritteli sävelmiä, joita hän vain poimi jostakin esittäessään jotain hahmoa. Hän kompuroi, änkyröi ja irvaili, aluksi mahdollisesti vain peittääkseen omaa pettymystään, mutta lopulta kävi niin että hänestä tuli siinä kaikessa mainio. Hän ei ollut taitava laulaja, mutta hän käytti älykkäästi niitä lahjoja, joita hänellä oli. Vitsien laittajana hän oli taitava, hän sai ihmiset nauramaan. Hän oli ilkeä, hän osasi irvailla juuri niistä kohteista, joille ihmiset halusivatkin nauraa. Hän vain oli niin hyvä.
Sittenpä Suomessa alettiin valmistaa soivia levyjä, kun ääntä kerran pystyttiin tallentamaan. Tannerkin sattui olemaan juuri näitä äänellä itseään elättäviä, joten hänetkin otettiin mukaan äänentallentamislaboratorioon. Levyttäminen oli tarkkaa puuhaa, sillä liian kovaa ei saanut laulaa tööttiin, joka tallensi ääntä, sillä muutoin ääntä piirtävä neulanen saattoi luisua pois paikoiltaan. Kovaa ja korkealta laulaessa oli nojauduttava taakse päin, ettei otto menisi pilalle. Tällä tavoin Tanner sai tallennettua muutamat numeronsa, ennen kuin nämä äänentallennusamatöörit lopettivat toimintansa Suomessa. Äänitteiden fidelity oli heikkoa, mutta kulttuurisena tekona tallennuspuuha oli suunnattoman arvokasta. Vaikea on kuitenkin arvioida miten paljon tallennettu "Römperin tanssit" -kappale eroaa Tannerin yleisölle esittämästä versiosta, sillä sen verran varovaiselta veto kuulostaa niin että sen kaksimieliset sanatkin saa selville.
Tannerin suosiota ei voi selittää pelkästään musiikilla, sillä hänen esityksensä oli kokonaisvaltainen tapahtuma, johon kuului laulua, pelleilyä, välipuheita, vitsejä, irvailuja, asusteita, sekä interaktiivisuutta yleisön että myös pianistin kanssa. Laulut olivat kuitenkin niitä numeroita, jotka ohjelmalehtisiin painettiin ja samoista ohjelmalehtisistä käy myös ilmi että Tannerin jälkeen ei paljoa muita esittäjiä lavalle kehdannut nousta...
Tanner kiersi paljon Suomea, ja Seppälän arvion mukaan läheskään kaikkia esiintymistilaisuuksia ei tunneta säilyneiden aineistojen perusteella, niitä on siis enemmän kuin pystytään varmuudella luettelemaan. Suomessa Tanner saavutti megalomaanisen suosion 1910-luvulla, ja seuraavalla vuosikymmenellä Affu lähti laajalle Pohjois-Amerikan kiertueelle. Kiertue ei sujunut ongelmitta, sillä juuri päättyneen kansalaissodan takia monen punahenkisen amerikansuomalaisen mielestä Affu oli poliittisesti vääränvärinen suomalainen. Affu raivostui asioista, joista punainen amerikansuomalainen lehdistö kirjoitteli mustamaalatakseen artistia. Hän ei ollut omasta mielestään millään tavalla poliittinen henkilö, vaikka yhteiskunnalliset mesoajat, myös sosialistit, saivat kyytiä hänen huumorissaan. Vähäinenkin epäily, ja aiheiden puutteessa myös keksitty puutaheinä, riitti poliittisen lehdistön polttoaineeksi. Hampaisiin otettiin väliaikaishallintoa irvaileva laulu "Tavaritshin svobodaseikkailut", joka oli julkaistu jo heinäkuussa 1917, siis ennen koko bolshevikkikomennon alkamista. Tämä täysin perustamaton kiista lienee myös se syy miksi tämä tavaritshilaulu esiintyy Valkoisen Suomen lauluja -kokoelmalla.
Vaikka Affu saikin lopulta myös rohkaisevaa, ja sanotaanko asiallista palautetta, Amerikan kiertueeltaan, masentui hän kovasti eräiden piirien vastaanotosta. Äärimmäinen vasemmisto, jolle hän kyllä irvaili laulussaan "Eduskunnasta vuodelta 1918", oli jo tuolloin yhtä vähän syyttämättä jättävä kuin nykyäänkin. Seurauksena oli masennus, ja lopulta tuberkuloosiin sairastuminen, josta Affu ei enää noussut lavoille. Hänen elämänsä loppupuolella levyttämänsä laulut myös muuttuivat surullisemmiksi, ja tavallaan myös "paremmiksi", vaikka ne juuri niitä lauluja olivatkin, jotka hieman vääristäen loivat kuvan hänestä hänen jälkipolvilleen.
Koska muualla olen jo kirjoittanut Tannerista, ja miksi en olisikaan, niin päätin silti kirjoittaa taas. Tällä kertaa kirjoitan kuitenkin takaperin, nykyhetkestä taaksepäin, ehkä siksi että en kirjoittaisi samalla tavalla liian montaa kertaa, taikka siksi että ennen en näin olekaan tehnyt. Viimeisin Tanneria koskeva merkittävä julkaisu on Mikko-Olavi Seppälän teos Hauska Poika (2009), josta facebookiin kirjoitin vapaamuotoisen arvostelun. Teos on kriittinen, ja tieteellisesti aihettaan lähestyvä, mikä tarkoittaa että teos on raskaslukuinen ja faktapitoinen. Kevyttä rupattelua se siis ei sisällä, mikä johtaa siihen että Tanner ei kovin hyvin popularisoidu Seppälän teosta lukemalla. Samalla myös tieteeseen kuuluvan lähdekritiikin takia paljon hilpeätä aineistoa jää avoimeksi taikka peräti käsittelemättä, joten se jäänee jonkun muun tehtäväksi. Seppälän teos painottaa lisäksi paljon musiikkitieteellistä lähestymistapaa, mikä johtaa myös siihen että Tanner vaikuttaa hyvin minimalistiselta kohteelta. Kulttuurihistoriallinen puoli teoksessa jäänee heikommaksi, mutta kaikesta tästä huolimatta Seppälän teos on paras Tanner-teos, mitä koskaan on julkaistu.
Tannerin tuotantoa ei ole julkaistu CD-muodossa kuin hyvin vähän. "Kulkurin valssi" esiintyy suomalaista äänilevyä juhlistavalla 100-vuotiskokoelmalla, joka muutoin oli niin tylsä etten jaksanut edes kirjastosta lainata sitä ulos. Tämän lisäksi on vielä joitain muitakin kokoelmia, mutta mitään sinänsä asiaankuuluvaa boksia ei ole saatavissa, säilyneet laulut mahtuisivat kyllä ilmeisesti kolmelle CD:lle. Tannerin kappaleita on kyllä kuunneltavissa esimerkiksi Ylen sivuilla ja Doria-tietokannassa, mutta fyysesti kappaleita ei pääsääntöisesti saa ulos muuta kuin alkuperäisinä savikiekkoina, joista joutunee pulittamaan vähintään tuollaiset 30 euroa kappaleelta. Kappaleiden masterointikin on aikalailla koelentäjäpuuhaa, youtubessa on joitain viritelmiä, jotka lähinnä todistavat että Tanneria ei paljoa voi parannella. Savikiekkojen äänivolyymitkin ovat yleensä hyvin epätasaisia, niin että samalle levylle siirrettäessä toinen laulu kuuluu jumalattoman kovaa, toinen hiirenhiljaa, kolmas peittyy Sakeus Juuri-Ojan pianosäestyksen alle, ja neljännellä pitää savikiekko itse niin kovaa meteliä että kunnolla ei kuulu Affu eikä Sakeus. Mutta muutoin Youtube-Affulla on kyllä ilahduttavan paljon katselukertojakin.
Tannerin musiikkia ei nykyaikana paljoakaan kuule ainakaan uutuuslevytyksinä. Se ala millä Tannerilla edelleen on jonkinlainen elävä edustus on teatterimaailma, ja tällöinkin Tanneria lauletaan irrallisina numeroina esimerkiksi maalaisromantiikkaa käsitelevinä lauluina, kuten kerran kun laulu "Tytön huivi" esitettiin eräässä kesäteatteriesityksessä, jota olin katsomassa. Kun haetaan viimeisintä coverin esittäjää niin mieleeni ei tule muuta kuin joku Heikki Kinnusen suorastaan vastenmielisen pellemäinen tulkinta muutenkin inhoamastani laulusta "Mamman lellipoika", ja tämä oli joskus 80-luvulla. Myös Vesa-Matti Loiri on esittänyt kappaleen "Laulu on iloni ja työni", mutta tämä on ollut enemmän toisen käden lähteestä, rillumareistä, ammennettua.
Kuuluisin Tanner-tulkki koskaan on tietenkin Sakari Halonen, joka näytteli Affua elokuvissa Orpopojan valssi (1949) sekä Tytön huivi (1951). Halonen hakeutui elokuvan casting-tilaisuuteen ilman että olisi koskaan ollut kuullutkaan esittäjästä, mutta hän esittikin Tanneria sitten käytännössä loppuelämänsä ajan. Halonen oli tosin paljon parempi laulaja kuin Affu, ja hänen takiaan Tannerista muotoutui sellainen mitä tämä tuskin koskaan itse oli ollut. Elävän huumorin sijasta Tannerista tuli evergreenien mies: Halosen kauniit tulkinnat esimerkiksi lauluista "Orpopojan valssi" ja "Ma odotan sua" nousivat Tanner-hiteiksi, kun taas Affun itsensä käniseminä nuo laulut olivat olleet vivahteeltaan täysin toisenlaisia. Elokuva Tytön huivi kaiken lisäksi teki Tannerista elossa oleville perheenjäsenilleen täysin tunnistamattoman henkilön. Helsinkiläinen, maalaisista vitsaileva humoristi olikin nyt Suomifilmien naisia pussaileva kuuma ori, ja valitettavasti Tannerin muisto sellaiseksi jäikin. Tämä olisi lähes sama jos Simo Salmisesta tehtäisiin elokuva, jossa pääosaa esittäisi Mikko Leppilampi.
Halosen tulkinnat ovat kyllä pääsääntöisesti hyviä, toisinaan jopa mainioita, kuten laulu "Tavaritshin svobodaseikkailut", joka eräästä melko sietämättömästä syystä on saatavissa vain Valkoisen Suomen lauluja -kokoelmalta. (Tämä laulu nimittäin Tannerin omana aikana tulkittiin amerikansuomalaisten työläisaktivistien parissa neuvostovastaiseksi, mutta tästä myöhemmin). Myös Tapio Rautavaara oli mainio Tanner-tulkki, joka levytti eräät kappaleet jopa useaan kertaan. Itse olen kyllä harvoin kuullut kappaletta "Kulkurin valssi" Rautavaaran esittämänä, mutta mielestäni Tapsa on jopa parempi laulun esittäjänä kuin muutoin yltiöromanttinen Tauno Palo. Rautavaara ei pelkästään esittänyt näitä Tannerin sentimentalistia lauluja, vaan ohjelmistoon kuului myös hullunkurisempia lauluja kuten "Pilanlaskija" sekä "Vihellän vaan". Näiden lisäksi, Rautavaara pikalevytti Yleisradiolle Tanner-potpuria varten muun muassa kappaleet "Jannen hanuripolkka", "Kantarella ja Jimmy", "Niin Ameriikas" sekä yhdessä Reino Helismaan kanssa laulun "Yhteinen Susannamme", joka oli Tannerin mielenkiintoinen muunnelma amerikkalaisesta "Oh, Susanna" kansanlaulusta.
Suomessa koettiin vuonna 1947 jonkinlainen Tanner-buumi, koska olihan kulunut 20 vuotta laulajaikonin kuolemasta. Affun kootut laulut julkaistiin nuottikirjana, säilyneitä savikiekkoja ryhdyttiin urakalla etsimään, ja Suomen parhaat silloiset laulajat esittivät Tannerin kappaleita, jotka saivat nyt täysin uuden sovituksen ja viimeisen päälle sliipatun pimppauksen uudeksi kuosikseen. Kaikilla Tannerin alkuperäisillä levytetyillä lauluilla oli ollut vain hyvin yksinkertainen sovitus, ja tavallaan tämä kaikki tehostusten käyttö vääristi Affun omaa kulttuuriperintöä. Toisaalta "pimppaus" oli täysin perusteltua: Affun alkuperäislevytykset olivat suoraan sanottuna "demoja", jotka eivät vastanneet hänen oman elävän itsensä esitystä läheskään täydellisesti. Affun laulut uusissa kuoseissa olivat, ironista kyllä, kaikkein parhaita esityksiä hänen lauluistaan. Mikko-Olavi Seppälä lisäksi osaa kertoa että myös Siiri Angerkoski esitti tulkinnan kupletista "Haloska ja ne toiset muijat", mikä nyt pitäisi minun mielestäni olla vain imartelevaa jokaiselle Tannerfanille. Ja tänään kun pääsen tätä kirjoittamasta niin oitis otan yhteyttä Yleisradioon, että nämä laittaisivat kuunneltavaksi tuon Affu-potpurin sivuillaan, mikäli se on mahdollista.
Vielä 30- ja 40-luvuilla Affun perinne vaikutti suoraan ajan kuplettilaulajiin. Matti Jurva ja Einari Ketola olivat kenties itsekin nähneet Affun laulamassa, joten heidän tulkintansa olivat aika lailla suoraan kohteestaan peräsin. Toisaalta nämä perinteen jatkajat kuulostivat rasittavilta jäljittelijöiltä, ja samaa voisin sanoa Reino Helismaasta, joka kirjoitti suorastaan erehdyttävästi Tannerin musiikkia muistuttavia kappaleita kaiken maailman "pippelis-poppelis" ja "daigagaiga duu" -tyyppisin jankutuksin tahditettuina. Vaikka tarkoituksena ehkä olikin Tannerin arvostaminen, niin olisivat vain jättäneet nämä tekemättä, sillä heillä oli puolellaan liian hyvät tallennusvälineet, ja siitä syystä nykyaikana heidät muistetaan paremmin kuin Tanner itse. Kansansuosiossa, ja lavalla, olisi Tanner kylläkin kevyesti nokittanut nämä jäljittelijät, joiden samankaltaiset mutta epäoriginellit laulut suoraan sanottuna vain ärsyttävät.
Tanner oli originelli. Hänellä ei ollut tarkoitusta ryhtyä Suomen ensimmäiseksi megatähdeksi, vaan hän alun perin tahtoi rakennusinsinööriksi. Rakennusalalla hän kuitenkin epäonnistui, joten hän joutui etsimään taitojensa näyttämiselle toisen tien: siksi hän purki kaiken pelleyteen. Hän laulaa luritteli sävelmiä, joita hän vain poimi jostakin esittäessään jotain hahmoa. Hän kompuroi, änkyröi ja irvaili, aluksi mahdollisesti vain peittääkseen omaa pettymystään, mutta lopulta kävi niin että hänestä tuli siinä kaikessa mainio. Hän ei ollut taitava laulaja, mutta hän käytti älykkäästi niitä lahjoja, joita hänellä oli. Vitsien laittajana hän oli taitava, hän sai ihmiset nauramaan. Hän oli ilkeä, hän osasi irvailla juuri niistä kohteista, joille ihmiset halusivatkin nauraa. Hän vain oli niin hyvä.
Sittenpä Suomessa alettiin valmistaa soivia levyjä, kun ääntä kerran pystyttiin tallentamaan. Tannerkin sattui olemaan juuri näitä äänellä itseään elättäviä, joten hänetkin otettiin mukaan äänentallentamislaboratorioon. Levyttäminen oli tarkkaa puuhaa, sillä liian kovaa ei saanut laulaa tööttiin, joka tallensi ääntä, sillä muutoin ääntä piirtävä neulanen saattoi luisua pois paikoiltaan. Kovaa ja korkealta laulaessa oli nojauduttava taakse päin, ettei otto menisi pilalle. Tällä tavoin Tanner sai tallennettua muutamat numeronsa, ennen kuin nämä äänentallennusamatöörit lopettivat toimintansa Suomessa. Äänitteiden fidelity oli heikkoa, mutta kulttuurisena tekona tallennuspuuha oli suunnattoman arvokasta. Vaikea on kuitenkin arvioida miten paljon tallennettu "Römperin tanssit" -kappale eroaa Tannerin yleisölle esittämästä versiosta, sillä sen verran varovaiselta veto kuulostaa niin että sen kaksimieliset sanatkin saa selville.
Tannerin suosiota ei voi selittää pelkästään musiikilla, sillä hänen esityksensä oli kokonaisvaltainen tapahtuma, johon kuului laulua, pelleilyä, välipuheita, vitsejä, irvailuja, asusteita, sekä interaktiivisuutta yleisön että myös pianistin kanssa. Laulut olivat kuitenkin niitä numeroita, jotka ohjelmalehtisiin painettiin ja samoista ohjelmalehtisistä käy myös ilmi että Tannerin jälkeen ei paljoa muita esittäjiä lavalle kehdannut nousta...
Tanner kiersi paljon Suomea, ja Seppälän arvion mukaan läheskään kaikkia esiintymistilaisuuksia ei tunneta säilyneiden aineistojen perusteella, niitä on siis enemmän kuin pystytään varmuudella luettelemaan. Suomessa Tanner saavutti megalomaanisen suosion 1910-luvulla, ja seuraavalla vuosikymmenellä Affu lähti laajalle Pohjois-Amerikan kiertueelle. Kiertue ei sujunut ongelmitta, sillä juuri päättyneen kansalaissodan takia monen punahenkisen amerikansuomalaisen mielestä Affu oli poliittisesti vääränvärinen suomalainen. Affu raivostui asioista, joista punainen amerikansuomalainen lehdistö kirjoitteli mustamaalatakseen artistia. Hän ei ollut omasta mielestään millään tavalla poliittinen henkilö, vaikka yhteiskunnalliset mesoajat, myös sosialistit, saivat kyytiä hänen huumorissaan. Vähäinenkin epäily, ja aiheiden puutteessa myös keksitty puutaheinä, riitti poliittisen lehdistön polttoaineeksi. Hampaisiin otettiin väliaikaishallintoa irvaileva laulu "Tavaritshin svobodaseikkailut", joka oli julkaistu jo heinäkuussa 1917, siis ennen koko bolshevikkikomennon alkamista. Tämä täysin perustamaton kiista lienee myös se syy miksi tämä tavaritshilaulu esiintyy Valkoisen Suomen lauluja -kokoelmalla.
Vaikka Affu saikin lopulta myös rohkaisevaa, ja sanotaanko asiallista palautetta, Amerikan kiertueeltaan, masentui hän kovasti eräiden piirien vastaanotosta. Äärimmäinen vasemmisto, jolle hän kyllä irvaili laulussaan "Eduskunnasta vuodelta 1918", oli jo tuolloin yhtä vähän syyttämättä jättävä kuin nykyäänkin. Seurauksena oli masennus, ja lopulta tuberkuloosiin sairastuminen, josta Affu ei enää noussut lavoille. Hänen elämänsä loppupuolella levyttämänsä laulut myös muuttuivat surullisemmiksi, ja tavallaan myös "paremmiksi", vaikka ne juuri niitä lauluja olivatkin, jotka hieman vääristäen loivat kuvan hänestä hänen jälkipolvilleen.
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Amnesty on pelottava
Se että pidän Amnestyä pelottavana ei johdu siitä että harjoittaisin ihmisoikeuksien polkemista tai edes tahtoisin alistaa jonkun valtaani, taikka että yrittäisin kaventaa jonkun ihmisoikeuksia, tai että muutoinkaan pyrkisin tekoihin, joita Amnestyssä pidettäisiin YK:n ihmisoikeuksien julistuksien vastaisena. Amnesty on pelottava siitä syystä mitä se voi potentiaalisesti olla.
Nykymaailmassa ei välttämättä ole jäljellä muuta kuin rippeet niistä moraalisista säädöksistä, joita joskus aiemmin perusteltiin "jumalallisilla ilmoituksilla". Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä sitä, että heidän näennäinen oikeaksi kokema moraali on kuitenkin peräisin vain niistä uskonnoista, joita he välttämättä eivät edes kunnioita. Ihminen ei välttämättä tajua, että "voisi olla toisinkin". Länsimaalaiset hyvin usein ovat sokaistuneet heille lähes eksklusiivisesti kuuluvasta edistyksen käsitteestä, niin että nämä pitävät muiden kulttuurien erikoisuuksia vain alkeellisina ihmisyyden muotoina. Esimerkiksi moni amerikkalainen tuntuu uskovan, että kaikki ihmiset maailmassa haluaisivat samanlaista elämää kuin he itse.
Vaikka kuinka etsin, niin en löydä mitään vikaa YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta. En myöskään ymmärrä miksi vain Amnesty voisi ajaa ihmisoikeuksien asiaa, sillä periaatteessa ainakin kuka tahansa voisi luoda Amnestyn kaltaisen organisaation, perustuen YK:n ihmisoikeusjulistukseen. Tämmöistä tosin tuskin tulee tapahtumaan, ja uskontopohjaisten moraalien muuttuessa kyseenalaiseksi ihmisten etua ei liene jäämään valvomaan muu kuin Amnesty.
En kiellä intuitiivistä moraaliakaan ihmisessä, mutta mutta, intuitiivinen moraali on kovasti erilainen ihmisillä. Toisten mielestä ketään ei saa tappaa, toisten mielesta saa tappaa itsepuolustukseksi, toisten mielestä saa tappaa sairaalolliset ja parantumattomat yksilöt, ja eräiden mielestä saa tappaa yleensä jos sillä estetään vieläkin suurempi onnettomuus. Omasta mielestäni kaikki moraaliset koodeksit ja periaatteet vuotavat, oikeuteen tarvitaan aina ihmisjärkeä, tapauskohtaisesti sovellettuna.
Amnesty puhtoimmillaan tuo ihmisoikeuksia koskevat loukkaukset julki, ja yleensä se ei teekään enempää, sillä järjestö ei pyri aktivismiin, vaan väkivallattomaan toimintaan, järkevän keskustelun luomiseen, sekä tiedottamiseen. Pahimmillaan, Amnestystä tulee inkvisitionkaltainen moraalinvartija, joka valvoo jokaista sanaamme, luo pelon ja rangaistuksen ilmapiiriä, sotkee suuret ja pienet vääryydet keskenään, valikoi kohteensa, pätee edustajiensa eduksi, politisoituu, korruptoituu, kieltää itseensä kohdistuvan kritiikin, mustamaalaa, manipuloi ja pahimmillaan julistautuu joksikin 'Sole Defender of Faith' -tittelin haltijaksi.
Me olemme kaikki ihmisiä, meille on annettava anteeksi aina joskus, me teemme virheitä. Myös Amnestylle käy näin. En nyt tarkoita että näin pitäisi käydä... Mutta voin tarkoittaa että näin on voinut jo käydä. Jos kuuntelen jotain Amnestyn jäsentä, saatan hyvinkin kuulla sieltä vanhaa tuttua äärivasemmistolaista jargonia, feminististä miesvihaa, ja ihan vain vittuiluakin. Tämä ei niinkään ole itse Amnestyn syy periaatteessa, vaan pikemminkin Amnestyyn liittyvien jäsenten syy.
Yritän olla kohtelias, mutta pystyynkuolleiden 70-lukulaisten ajatusmallien jauhaminen ei tee kenestäkään todellakaan parempaa, tai nykyään ainakaan edes seksikkäämpää, ihmistä. "Liityn Amnestyyn, koska minulla on issue". Näin ei saa olla, Amnestyyn ei saa mielestäni kuulua politisoituneita yhden asian ihmisiä. Moraali, mitä valvomaan Amnesty on luotu, on kokonaisvaltaista, jopa sen jäsen saattaa rikkoa sen omia periaatteita.
Amnesty tarvitsee opposition, toisen Amnestyn, joka ajaa juuri samoja YK:n peruskirjaan kuuluvia ihmisoikeuksia kuin Amnestykin, mutta ajaapi niitä ainakin potentiaalisesti paremmin! Moraalinvartijat saa, voi, ja pitää kilpailuttaa. Ei moraalin monopolia Amnestylle, kiitos!
Nykymaailmassa ei välttämättä ole jäljellä muuta kuin rippeet niistä moraalisista säädöksistä, joita joskus aiemmin perusteltiin "jumalallisilla ilmoituksilla". Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä sitä, että heidän näennäinen oikeaksi kokema moraali on kuitenkin peräisin vain niistä uskonnoista, joita he välttämättä eivät edes kunnioita. Ihminen ei välttämättä tajua, että "voisi olla toisinkin". Länsimaalaiset hyvin usein ovat sokaistuneet heille lähes eksklusiivisesti kuuluvasta edistyksen käsitteestä, niin että nämä pitävät muiden kulttuurien erikoisuuksia vain alkeellisina ihmisyyden muotoina. Esimerkiksi moni amerikkalainen tuntuu uskovan, että kaikki ihmiset maailmassa haluaisivat samanlaista elämää kuin he itse.
Vaikka kuinka etsin, niin en löydä mitään vikaa YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta. En myöskään ymmärrä miksi vain Amnesty voisi ajaa ihmisoikeuksien asiaa, sillä periaatteessa ainakin kuka tahansa voisi luoda Amnestyn kaltaisen organisaation, perustuen YK:n ihmisoikeusjulistukseen. Tämmöistä tosin tuskin tulee tapahtumaan, ja uskontopohjaisten moraalien muuttuessa kyseenalaiseksi ihmisten etua ei liene jäämään valvomaan muu kuin Amnesty.
En kiellä intuitiivistä moraaliakaan ihmisessä, mutta mutta, intuitiivinen moraali on kovasti erilainen ihmisillä. Toisten mielestä ketään ei saa tappaa, toisten mielesta saa tappaa itsepuolustukseksi, toisten mielestä saa tappaa sairaalolliset ja parantumattomat yksilöt, ja eräiden mielestä saa tappaa yleensä jos sillä estetään vieläkin suurempi onnettomuus. Omasta mielestäni kaikki moraaliset koodeksit ja periaatteet vuotavat, oikeuteen tarvitaan aina ihmisjärkeä, tapauskohtaisesti sovellettuna.
Amnesty puhtoimmillaan tuo ihmisoikeuksia koskevat loukkaukset julki, ja yleensä se ei teekään enempää, sillä järjestö ei pyri aktivismiin, vaan väkivallattomaan toimintaan, järkevän keskustelun luomiseen, sekä tiedottamiseen. Pahimmillaan, Amnestystä tulee inkvisitionkaltainen moraalinvartija, joka valvoo jokaista sanaamme, luo pelon ja rangaistuksen ilmapiiriä, sotkee suuret ja pienet vääryydet keskenään, valikoi kohteensa, pätee edustajiensa eduksi, politisoituu, korruptoituu, kieltää itseensä kohdistuvan kritiikin, mustamaalaa, manipuloi ja pahimmillaan julistautuu joksikin 'Sole Defender of Faith' -tittelin haltijaksi.
Me olemme kaikki ihmisiä, meille on annettava anteeksi aina joskus, me teemme virheitä. Myös Amnestylle käy näin. En nyt tarkoita että näin pitäisi käydä... Mutta voin tarkoittaa että näin on voinut jo käydä. Jos kuuntelen jotain Amnestyn jäsentä, saatan hyvinkin kuulla sieltä vanhaa tuttua äärivasemmistolaista jargonia, feminististä miesvihaa, ja ihan vain vittuiluakin. Tämä ei niinkään ole itse Amnestyn syy periaatteessa, vaan pikemminkin Amnestyyn liittyvien jäsenten syy.
Yritän olla kohtelias, mutta pystyynkuolleiden 70-lukulaisten ajatusmallien jauhaminen ei tee kenestäkään todellakaan parempaa, tai nykyään ainakaan edes seksikkäämpää, ihmistä. "Liityn Amnestyyn, koska minulla on issue". Näin ei saa olla, Amnestyyn ei saa mielestäni kuulua politisoituneita yhden asian ihmisiä. Moraali, mitä valvomaan Amnesty on luotu, on kokonaisvaltaista, jopa sen jäsen saattaa rikkoa sen omia periaatteita.
Amnesty tarvitsee opposition, toisen Amnestyn, joka ajaa juuri samoja YK:n peruskirjaan kuuluvia ihmisoikeuksia kuin Amnestykin, mutta ajaapi niitä ainakin potentiaalisesti paremmin! Moraalinvartijat saa, voi, ja pitää kilpailuttaa. Ei moraalin monopolia Amnestylle, kiitos!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)